Järvenpään lukion Rooma-projekti 2014

Järvenpään lukion Rooma-projekti 2014

18 syyskuuta 2013

Vanhempainilta


Keskiviikkona 18.9 oli ohjelmassa Rooma-kurssin oma vanhempainilta. Tilaisuudessa käsiteltiin kurssin ohjelmaa sekä opintomatkaan liittyviä asioita.

Päätimme vanhempainillassa, että projekti kerää rahaa Rooman-matkan majoituksen maksamiseksi myymällä joulukortteja sekä muihin tilanteisiin (esimerkiksi onnittelukorteiksi) sopivia postikortteja. Kortteja myydään hintaan 12 euroa / 10 kpl. Korteista kiinnostunut voi ottaa yhteyttä joko kurssilaisiin tai projektin opettajiin eli Suviin tai Tommiin!

Korttien kuvat on otettu projektimme kohteessa, Roomassa. Ylimmässä kuvassa on osa antiikin aikaisesta freskosta, joka on löytynyt keisari Augustuksen puolison Livian huvilalta Rooman pohjoisosasta Prima Portasta. Nykyään fresko on näytteillä Roomassa Palazzo Massimon museossa. Siellä freskolle on omistettu kokonainen huone, jossa voi eläytyä antiikin roomalaisten huvila- ja puutarhakulttuuriin.

Järjestyksessä toinen kuva on yksityiskohta kauniista roomalaisesta mosaiikista, joka on tehty vaaleista, värillisistä kivenpaloista. Tällaisia mosaiikkeja oli antiikin aikana hienostuneiden talojen lattioissa. Alla olevat kuvat sopivat hyvin joulukorteiksi. Ylemmässä kuvassa on enkeli, joka koristaa La Maddalena -kirkon julkisivua Rooman Marskentällä lähellä Pantheonia. Alemmassa kuvassa on osa seinämaalauksesta Pyhän Benedictuksen luostarissa Rooman lähellä.

Näiden neljän kuvan lisäksi korteissamme on kuusi muuta kuvavaihtoehtoa. Lisätietoa on tulossa pian!


06 syyskuuta 2013

Projektin ensimmäiset kokoontumiset


Lukuvuoden 20132014 Rooma-kurssi on nyt virallisesti alkanut! Torstaina 5.9 aloitimme rahan keräämisen pitämällä kahvilaa vanhempainillassa. Kurssilaisten tekemiä leivonnaisia myytiin hinnalla, jonka kukin asiakas sai päättää itse. Asiakkaat selvästi pitivät hanketta tukemisen arvoisena, sillä rahaa kertyi lähes 300 euroa. Tästä on hyvä jatkaa.

Perjantaina 6.9 kurssilaiset kokoontuivat tutustumaan sekä toisiinsa että kurssin aikatauluun. Kurssilla on mukana 16 lukiolaista sekä kaksi opettajaa. Syksyn aikana kurssin ohjelmaan sisältyy Rooma-aiheisia luentoja, uutta tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäviä tehtäviä, kurssin oma vanhempainilta sekä rahan keräämistä. Kurssin etenemistä voi seurata tämän blogin avulla. Tervetuloa mukaan!