Keskiviikkona 18.9 oli ohjelmassa Rooma-kurssin oma vanhempainilta. Tilaisuudessa käsiteltiin kurssin ohjelmaa sekä opintomatkaan liittyviä asioita.
Päätimme vanhempainillassa, että projekti kerää rahaa
Rooman-matkan majoituksen maksamiseksi myymällä joulukortteja sekä muihin
tilanteisiin (esimerkiksi onnittelukorteiksi) sopivia postikortteja. Kortteja
myydään hintaan 12 euroa / 10 kpl. Korteista kiinnostunut voi ottaa yhteyttä
joko kurssilaisiin tai projektin opettajiin eli Suviin tai Tommiin!
Korttien kuvat on otettu projektimme kohteessa, Roomassa.
Ylimmässä kuvassa on osa antiikin aikaisesta freskosta, joka on löytynyt
keisari Augustuksen puolison Livian huvilalta Rooman pohjoisosasta Prima Portasta. Nykyään fresko on
näytteillä Roomassa Palazzo Massimon museossa. Siellä freskolle on omistettu kokonainen huone, jossa voi eläytyä antiikin roomalaisten huvila- ja puutarhakulttuuriin.
Järjestyksessä toinen kuva on yksityiskohta kauniista roomalaisesta
mosaiikista, joka on tehty vaaleista, värillisistä kivenpaloista. Tällaisia mosaiikkeja oli antiikin aikana hienostuneiden talojen lattioissa. Alla olevat kuvat
sopivat hyvin joulukorteiksi. Ylemmässä kuvassa on enkeli, joka koristaa La
Maddalena -kirkon julkisivua Rooman Marskentällä lähellä Pantheonia. Alemmassa
kuvassa on osa seinämaalauksesta Pyhän Benedictuksen luostarissa Rooman lähellä.
Näiden neljän kuvan lisäksi korteissamme on kuusi muuta kuvavaihtoehtoa. Lisätietoa on tulossa pian!
Näiden neljän kuvan lisäksi korteissamme on kuusi muuta kuvavaihtoehtoa. Lisätietoa on tulossa pian!