Capitolium-kukkula ja sen temppeleitä |
Kaupungin
perustaminen
Rooman historia alkoi vaatimattomaan tapaan vuonna 753 ennen
ajanlaskun alkua. Perimätiedon mukaan Romulus perusti kaupungin Capitoliumin vieressä
sijaitsevalle Palatium-kukkulalle. Nämä ovat kuuluisimmat Rooman seitsemästä
kukkulasta, jotka alun perin kohosivat epäterveellisen soisen maaston
yläpuolelle. Rämeet ja suot kukkuloiden lähettyvillä olivat täynnään
moskiittoparvia ja seutu saattoi vaikuttaa epäedulliselta paikalta kaupungin
perustamiseksi. Jo varhaisen Rooman aikana Capitoliumille alettiin rakentaa
ylijumala Juppiterille temppeliä.
Oikealla Juppiterin temppelin pienoismalli ja taustalla temppelin kivijalkaa eli ainoa osa, joka on jäljellä tästä ylijumalan pyhäköstä |
Rooman valtakunnan aika
Capitoliumilla oli kaksi huippua, joista toinen oli
etelässä, toinen pohjoisessa. Pohjoinen linnavuori oli nimeltään Arx. Linnavuorella
sijaitsi Juno Monetan temppelin yhteydessä rahapaja, jossa lyötiin kolikoita ja
määrättiin rahojen metallipitoisuus. Siellä säilytettiin myös hätärahastoja
uhkaavien vaaratilanteiden torjumiseksi. Junon Moneta-lisänimestä tulee englannin sana money.
Toinen merkittävä paikka Capitoliumilla on Tarpeian kallio.
Tämä eteläinen jyrkänne on saanut nimensä vestaali Tarpeian mukaan, jonka
hirmustuneet roomalaiset kivittivät ja syöksivät alas kalliolta rangaistukseksi
tämän petturuudesta. Murhaajat ja petturit teloitettiin myöhemmin heittämällä
heidät kallionjyrkänteeltä alas kuolemaan.
Hyvä esimerkki on Marcus Manlius Capitolinus, roomalainen patriisi ja
senaattori tasavallan ajalta. Gallialaisten piirittäessä Roomaa hän puolusti
kaupunkia linnoitusvuorella valloittajia vastaan. Myöhemmin, piirityksen
laannuttua, hän oli ensimmäisiä populistisia senaattoreja ja puolusti ihmisiä
velkavankeutta vastaan. Tästä suivaantuneena senaatti syytti häntä
juonittelusta itseään vastaan ja antoi heitättää miehen alas Tarpeian
kalliolta.
Keskiaika
Keskiajalla Capitolium toimi Rooman siviilihallinnon tukipaikkana
ja sieltä käsin hallittiin kaupunkia. Vaikka kaupunki muutoin joutui tiukasti
paavillisen hallinnon käsiin, Capitolium näytteli rooliaan urbaanin
vallankumouksen näyttämönä. Erilaiset kapinalliset liikkeet, kuten vuonna 1144,
jolloin kansalaiset kapinoivat paavillista hallintoa vastaan, ottivat
Capitoliumin hallintaansa.
Myöhempinä vuosina vanhat rakennukset kärsivät vaurioita,
kun niiden marmoria otettiin palatsien rakennusaineeksi. Michelangelo Buonarroti
suunnitteli Capitoliumin uuden yleisilmeen paavi Paavali III:n pyynnöstä. Paavi
tahtoi tarjota Capitoliumista Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan
keisarille Kaarle V:lle vaikuttavan näyn. Michelangelon töitä ovat Capitoliumin
eli nykyisen Campidoglion vaikuttava aukio ja sitä ympäröivät renessanssipalatsit.
Capitoliumin museoiden taidekokoelmaa on näytteillä samassa salissa, jossa vuonna 1957 perustettiin Rooman sopimuksella Euroopan talousyhteisö EEC eli EU:n edeltäjä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti