Julius Caesarin sukulaispoika
Gaius Octavius Thurinus syntyi vauraaseen sukuun Roomassa vuonna 63 eaa. Silloinen yksinvaltias Gaius Julius Caesar oli tulevan suurmiehen äidin eno. Myöhemmin nuoremman Gaiuksen nimeksi tuli Octavianus, ja hän pääsi mukaan vaikutusvaltaisen sukulaisensa sotaretkille muun muassa Afrikkaan ja Hispaniaan.
Kun Julius Caesar murhattiin kohtalokkaana maaliskuun 15. päivänä vuonna 44 eaa., Octavianus oli vasta 19-vuotias. Kävi ilmi, että surmansa saanut diktaattori oli testamentissaan adoptoinut kunnostautuneen sukulaispoikansa ja nimennyt hänet seuraajakseen.
Tästä alkoi poliittisten selkkausten ja sisällissotien sarja, sillä nuorta Octavianusta ei hevillä hyväksytty Rooman imperiumin uudeksi johtohahmoksi. Ratkaisun hetket koettiin Aktionin meritaistelussa vuonna 31 eaa., jonka tuloksena Octavianus löi vallan kahvassa roikkuneen Caesarin liittolaisen Marcus Antoniuksen sekä Egyptin viimeisen kuningattaren Kleopatra VII:n yhteiset sotajoukot.
Vuonna 27 eaa. Rooman senaatti myönsi Octavianukselle arvonimen Augustus, jolla Octavianus yleisemmin historian kirjoissa tunnetaankin. Rooman tasavallan aika tuli käytännössä päätökseensä, ja keisari Augustuksen myötä alkoi Rooman keisariaika.
Prima Portan Augustus on roomalaisen kuvanveiston kuuluisimpia mestariteoksia |
Rooman ensimmäinen keisari
Keisari Augustuksen valtaannousun
jälkeen olot Rooman imperiumissa vakiintuivat. Valtakunnassa alkoi Pax Romana eli Rooman rauha.
Augustus toteutti mittavia
poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Imperiumin aluehallinto uudistettiin,
senaatin rooli muuttui muodollisemmaksi ja sotajoukkoja asemoitiin uudelleen.
Augustus kehitti roomalaista vesijohtoverkostoa ja rakensi ensimmäisen koko
kansan kylpylän.
Kuitenkin myös uskonto ja
perinteiset roomalaiset arvot olivat Augustukselle tärkeitä. Keisari
kunnostutti monia vanhoja temppeleitä, ja sääti jopa lain pakottaakseen kaiken
kansan astumaan avioliittoon roomalaisen perhe-instituution vahvistamiseksi.
Roomaa hallitsi jälleen
yksinvaltias, sillä keisari Augustus oli haalinut kaiken vallan omiin käsiinsä.
Valtakunta eli kuitenkin ennen kokematonta nousukautta niin talouden,
politiikan kuin kulttuurin elämän aloilla. Keisarina Augustus oli varsin
pidetty. Augustuksen hallintokautta onkin nimitetty kultaiseksi aikakaudeksi.
Se viittaa roomalaisten iloon sisällissotien päättymisestä, rauhan aikakaudesta
ja yleisistä hyvistä oloista.
Augustuksen rauhanalttarin pienoismallli |
Propagandan mestari
Keisari Augustus on yksi
historian taitavimmista propagandan harjoittajista. Keisarin kerrotaan
palkanneen runoilijoita, historiankirjoittajia sekä taiteentekijöitä
kehittämään julkisuuskuvaansa.
Vaikka Augustus olikin
käytännössä yksinvaltias, hän osasi ovelasti välttää korostetun
diktaattorimaista elämäntapaa. Keisari ei esimerkiksi rakennuttanut mahtavaa
palatsia, vaan asui vaatimattomammin perinteisessä roomalaisessa talossa.
Augustus käytti tittelillä princeps eli ensimmäinen kansalainen.
Aktionin taistelun voitettuaan
Augustus aloitti mahtipontisen mausoleuminsa rakennustyöt vuonna 31 eaa.
Augustuksen mausoleumiin Campus Martiukselle eli Marskentälle on haudattu
rakennuttajansa lisäksi monia myöhempiä roomalaisia keisareita ja poliitikkoja.
1930-luvulla Italian diktaattori Benito Mussolini julisti rapistuneen mausoleumin
muistomerkiksi ja nykyään se on turistinähtävyys.
Myös noin vuoden 10 eaa.
tietämillä rakennettu Ara Pacis Augustae eli Augustuksen rauhanalttari on yhä
olemassa Roomassa. Marmorisella monumentilla tehtiin kunniaa paitsi keisari
Augustuksen sotasaavutuksille, myös hänen hallinnolleen, joka takasi Roomaan
rauhan ja hyvinvoinnin. Mussolini siirrätytti rauhanalttarin alkuperäiseltä
paikaltaan vuonna 1938 lähemmäksi mausoleumia.
Augustuksen henkilökultti
huipentui jumalaksi julistamiseen keisarin kuoleman jälkeen vuonna 14 jaa.
Propaganda ilmenee tänä päivänäkin eräiden historiantutkijoiden levittämänä
teoriana Augustuksesta kaikkien aikojen suurimpana kauneusihanteena ja
täydellisyyden ruumiillistumana.
Augustuksen mausoleumin pienoismalli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti