Järvenpään lukion Rooma-projekti 2014

Järvenpään lukion Rooma-projekti 2014

09 lokakuuta 2013

Kahvila ja kissakortteja

Keskiviikkona 9.10 Rooma-projekti piti jo toisen kerran kahvilaa koulun vanhempainillassa. Rahaa kertyi jälleen yli 300 euroa, joten todennäköisesti saavutamme tavoitteemme kahviloiden osalta. Tavoitteena on kerätä kahvilaa pitämällä rahat bussilippuja ja sisäänpääsymaksuja varten. Kiitos kaikille jo tässä vaiheessa projektiamme tukeneille!

Ohessa on vielä yksi kuva, jolla varustettuja postikortteja on mahdollista ostaa projektin tukemiseksi. Kuvassa on kissoja Rooman Largo Argentina -aukion raunioilla. Aukiolla voi nähdä kymmeniä kissoja kuljeskelemassa ja loikoilemassa auringon lämmössä. Suojaisalle raunioalueelle kerääntyi ja hylättiin niin paljon kissoja, että paikalle perustettiin 1990-luvulla kulkukissahoitola. Aukion eteläpäädyssä sijaitsevassa hoitolassa voi matkailijakin vierailla.

Aukion nimi ei varsinaisesti liity Argentiinan valtioon, vaan Ranskan Strasbourgiin, jonka latinankielinen nimi on Argentoratum. Aukio ja sen laidalla sijainnut torni nimettiin Strasbourgin mukaan, koska paikalla asui 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa paavin virkamies, joka oli sieltä kotoisin.

Aukio on todella täynnä historiaa, sillä kuvan kissat nauttivat auringosta paikalla, jossa on neljän Rooman tasavallan aikaisen temppelin rauniot. Tämä 1920-luvun kaivauksissa paljastunut pyhä alue, area sacra, on jätetty viehättäväksi raunioalueeksi keskelle Rooman vilkkainta keskustaa. Nykykatuja huomattavasti alempana sijaitsevat rauniot havainnollistavat hyvin sitä, kuinka katutaso on Roomassa noussut rakentamisen takia kaupungin lähes 3 000 vuotta pitkän historian aikana.

Argentina-aukio on kuuluisa myös siksi, että sen laidalla sijaitsee Gaius Julius Caesarin murhapaikka eli Gnaeus Pompeiuksen vuonna 55 eKr. rakennuttama teatteri. Tämä teatteri oli Rooman ensimmäinen pysyvä teatterirakennus ja Caesarin murhapäivänä eli maaliskuun Iduksena (15. pnä) 44 eKr. senaatti kokoontui juuri siellä.

Ei kommentteja: